Yona nauttii niin monimuotoisen musiikin tekemisestä ja esittämisestä kuin kurvailuista auton ratissa. Tekeillä on uusi levy ja ajossa Volvo XC40.
Kuva: Toni Eskelinen
Muusikko Johanna Rasmus eli Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta tavastaan yhdistellä musiikissaan monenlaisia vaikutteita. Hän on musiikillinen löytöretkeilijä, jonka kappaleissa kuuluu henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja jopa elokuvalliset mittasuhteet.
”Olen luonteeltani sekä kaikesta kiinnostunut että erilaisiin tyyleihin, rooleihin ja tunnetiloihin mukautuva kameleontti. Usein kiinnityn kerrallaan yhteen asiaan ja imen siitä sitten vaikutteita. Näin käy myös musiikissa ja sen eri genreissä”, Yona kertoo.
Aiemmin Yonan musiikista on löytynyt aineksia niin popista tangoon kuin rapista klassiseen. Musiikin myötä ja rinnalla hän pohtii itselleen tärkeitä asioita.
”Miten minun kuuluu olla ja käyttäytyä ihmisenä ja artistina, mikä on vastuuni, mitä olen velkaa yhteiskunnalle”, Yona luettelee ajankohtaisia teemoja.
Parhaillaan Yona viimeistelee yhdeksättä sooloalbumiaan.
”Syksyllä ilmestyvällä levyllä kuullaan konemusiikkimaisia elementtejä yhdistettynä orgaaniseen ilmaisuun. Haluan jälleen luoda jotain uutta ja heijastaa aikaamme.”
”Minua kiinnostaa se, kuinka mahdollisimman pelkistetysti voisin ilmaista isoja tunnetiloja ja monimutkaisia ajatuksia. Toisaalta toivon tekeväni musiikillisesti jotain niin kestävää, että se eläisi jälkeenikin.”
Levyn tekemisen tunnelmien Yona paljastaa vaihtelevan isosta innostuksesta repivään raastavuuteen. Deadlinen kynnyksellä hänellä on tapana hypätä projektiin pää edellä ja antaa sille kaikkensa. Lataus kasvaa niin kovaksi, ettei masteroinnin jälkeen lopputuloksen kuuntelu kiinnosta vuosikausiin.
”Mieluummin kuin omia tai muiden kappaleita kuuntelen esimerkiksi luonnonääniä, elektronista ambienttunnelmointia tai tiibetiläisiä kongeja. Erityisesti kongit kaikuvat usein automatkoillani.”
Muutamia maistisia uudelta levyltä sekä läpileikkausta vanhemmasta tuotannosta voi kuulla livenä, kun Yona helmi-maaliskuussa tekee 10 kaupunkia käsittävän keikkakiertueen. Kaikki keikat kuitenkin ovat yksilöllisiä.
”Saatan päättää lopullisen biisilistan vasta samana päivänä ja vielä lavallakin muuttaa sitä yleisön toiveiden mukaan. Tai esittää jonkun juuri mieleeni juolahtaneen kappaleen. Onneksi erinomainen, hyvään improvisointiin pystyvä ja heittäytymishaluinen bändini on jo tähän tottunut.”
Yona ja bändi kulkevat keikoilla kunnanarvoisan Tenhon kyydissä. Tämän vuosimallia 1975 edustavan Volvo-bussin mittariin on kertynyt peräti kolmisen miljoonaa kilometriä.
”Retrobussi on minulle toteutunut unelma. Tykkään käyttää esineitä ja vaatteita loppuun asti – miksei sitten bussiakin. Rakastan Tenhon tarjoamaa hyvää tunnelmaa, johon olen voinut vaikuttaa sisustamalla sitä kesämökkimäiseksi esimerkiksi hirsipaneelein.”
Yona muistuttaa myös, että kaikesta turhasta – kuten vessoista – riisuttu Tenho kuluttaa vähemmän kuin nykyajan bussit. Lisäplussana Tenhon mukana tuli sen läpikotaisin tunteva omistaja, joka toimii myös kuskina.
Kuva: Toni Eskelinen
Yona tunnustaa rakastavansa autoilua, vaikka vasta aikuisiällä itse pääsi rattiin.
”Olin autotyttö ja jo lapsena vaihdoin isän kanssa renkaita. Kun sitten aikoinaan sain valita ajokortin ja Australian vaihto-oppilasvuoden välillä, jälkimmäinen kuitenkin vei voiton. Hankin ajokortin vasta kuusi vuotta sitten.”
”Autolla ajaminen tuntuu valtavan vapauttavalta. Kotoani Jyväskylästä pääsen kolmessa tunnissa vaikka minne. Usein ajelen Helsinkiin hoitamaan hommia, taiteilijaresidenssiin Hailuotoon ja rentoutumaan joko Inariin tai lähellä sijaitsevaan mummonmökkiini. Mukana matkaa paljon kamppeita ja iso koirani, Vanja-niminen itäsiperianlaika.”
Yonalla on käytössään Volvo XC40 yksityisleasingillä Hämeen Autovarusteesta.
”Kaltaiselleni tulevaisuuteen katsovalle ihmiselle sähköauto on luonteva valinta. Ja onhan sillä lisäksi tosi mukava ja turvallista ajella. Kiihtyykin vähintään yhtä hyvin kuin ensimmäinen autoni, joka sentään oli urheilumallia.”
”Talvella tosin sähköautoilu vaatii hieman enemmän valmistutumista. Tämän opin jätettyäni autoni 30 asteen pakkaseen yöksi aika pienellä latausmäärällä. Käynnistäminen ja ajaminen jännittivät, mutta onneksi latauspiste löytyi läheltä.”
Teksti: Vesa Ville Mattila