Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa on tärkeää varmistaa, että strategiamme pysyvät ajan tasalla. Siksi päivitämme nyt kestävän kehityksen strategiaamme uusilla kunnianhimoisilla tavoitteilla vuosille 2030 ja 2040 ja samalla tehostamme keskittymistämme biodiversiteettiin.
Päivitämme kestävän kehityksen strategiaamme
"Ilmastonmuutoksen torjuntaan ryhtyminen ei ole vapaaehtoista, ja täyssähköisyyteen siirtyminen on tärkeä askel uraauurtavalla matkallamme", sanoo Volvo Carsin toimitusjohtaja Jim Rowan. ”Pyrimme edelleen vähentämään päästöjä koko arvoketjussamme, mutta meillä on vastuu tehdä vieläkin enemmän. Meidän on käsiteltävä vaikutustamme biodiversiteettiin sekä autettava parantamaan ihmisten elämää. Päivitetty strategiamme on suunniteltu auttamaan meitä siinä."
Tässä lyhyesti uudet kestävän kehityksen tavoitteemme vuodelle 2030:
Siitä lähtien, kun julkistimme kestävän kehityksen strategiamme vuonna 2019, olemme ottaneet merkittäviä harppauksia kohti ilmastotavoitteidemme saavuttamista. Esimerkiksi 69 prosenttia omasta toiminnastamme käyttää nyt voimanlähteenään ilmastoneutraalia energiaa verrattuna 55 prosenttiin vuonna 2019. Ja nyt käytämme 100-prosenttisesti ilmastoneutraalia sähköä tuotantolaitoksissamme maailmanlaajuisesti, kun vuonna 2019 määrä oli 80 prosenttia. Olemme myös vähentäneet autokohtaisia hiilidioksidipäästöjämme 19 prosenttia vuodesta 2018.
"Ilmastonmuutoksen torjuntaan ryhtyminen ei ole vapaaehtoista, ja täyssähköisyyteen siirtyminen on tärkeä askel uraauurtavalla matkallamme", sanoo Volvo Carsin toimitusjohtaja Jim Rowan. ”Pyrimme edelleen vähentämään päästöjä koko arvoketjussamme, mutta meillä on vastuu tehdä vieläkin enemmän. Meidän on käsiteltävä vaikutustamme biodiversiteettiin sekä autettava parantamaan ihmisten elämää. Päivitetty strategiamme on suunniteltu auttamaan meitä siinä."
Nettonollataso kasvihuonekaasupäästöissä vuoteen 2040 mennessä
Tavoitteemme on nyt saavuttaa kasvihuonekaasupäästöissä nettonollataso vuoteen 2040 mennessä. Tämä laajentaa aiempaa tavoitettamme olla ilmastoneutraali vuoteen 2040 mennessä ja selventää aikomustamme käyttää hiilenpoistoa vain väistämättömien päästöjen kompensoimiseen. Prioriteettimme on edelleen vähentää todellisia päästöjä ennen hiilenpoistoon turvautumista, ja kannustamme toimittajiamme tekemään samoin.
Tiedostamme, että rahoitus on ratkaisevassa roolissa kestävän kehityksen edistämisessä, joten yksi tavoitteistamme on tehdä velastamme 100-prosenttisesti vihreää tai rahoituksestamme kestävään kehitykseen liittyvää vuoteen 2025 mennessä.
Vuosi 2030 on meille tärkeä virstanpylväs. Aiomme siihen mennessä olla täysin sähköisiä ja pyrimme myös vähentämään hiilidioksidipäästöjä keskimäärin 75 prosenttia autoa kohden vuoden 2018 tasoon verrattuna. Uskomme, että myymällä pelkkiä täyssähköautoja ja vähentämällä päästöjä keskimäärin 30 prosenttia autoa kohden sekä toimitusketjussamme että omissa toiminnoissamme, pystymme saavuttamaan tavoitteemme hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä.
Kohti kiertotaloudellista liiketoimintaa vuoteen 2040 mennessä
Vuodesta 2019 lähtien olemme keskittyneet myös kiertotalouden omaksumiseen. Kierrätettyjen materiaalien osuus Volvo Carsilla on jo nyt suurempi kuin koskaan aiemmin. Esimerkiksi lähes 25 prosenttia kaikesta alumiinista uudessa EX30-katumaasturissamme on kierrätettyä, kun taas noin 17 prosenttia kaikesta auton teräksestä ja muovista tulee kierrätetyistä lähteistä.
Pyrimme siihen, että vuoteen 2030 mennessä autoissamme olisi keskimäärin 30 prosenttia kierrätettyä sisältöä koko mallistossamme1 ja vuodesta 2030 lähtien julkistetuissa uusissa malleissa vähintään 35 prosenttia. Haluamme myös, että vuoteen 2030 mennessä 99 prosenttia kaikesta jätteestämme käytetään uudelleen tai kierrätetään, kun vuonna 2022 maailmanlaajuisesta tuotantojätteestämme kierrätettiin 94 prosenttia.
Kohti nettopositiivisuutta ja luontopositiivista tulevaisuutta
Uskomme, että oikea ratkaisu biodiversiteettivaikutuksemme käsittelyssä on koko arvoketjuun perustuva lähestymistapa. Selvittääksemme, miten toimintamme vaikuttaa biodiversiteettiin, teimme vaikutustenarvioinnin vuoden 2021 tuotanto- ja myyntitiedoista arvioidaksemme vuosittaista biodiversiteettijalanjälkeämme ReCiPe-mallilla. Käyttämällä näitä löydöksiä lähtökohtana olemme nyt asettaneet pitkän aikavälin tavoitteeksemme olla nettopositiivinen koko arvoketjussamme2 ja myötävaikuttaa luontopositiiviseen tulevaisuuteen3.
Lyhyesti sanottuna tämä tarkoittaa, että ryhdymme toimiin välttääksemme ja vähentääksemme vaikutuksiamme ja osallistumme luonnon ennallistamiseen ja uudistamiseen siinä määrin, että sen positiiviset vaikutukset tasapainottavat toimintamme negatiivisia vaikutuksia.
Tämä edellyttää sekä lyhyen että pitkän aikavälin toimenpiteitä, joita kehitämme parhaillaan. Näitä ovat esimerkiksi arvoketjumme vaikutusten välttäminen ja vähentäminen, ennallistamis- ja suojelutoimien suunnitelman laatiminen ekosysteemeissä, joissa toimimme tai joista hankimme, ja yhteistyö toimitusketjukumppanien kanssa tietoisuuden lisäämiseksi biodiversiteettikysymyksissä.
Ihmiselämien suojeleminen arvoketjussamme ja sen ulkopuolella
Olemme yritys, joka välittää ihmisistä, joten haluamme vaikuttaa yhteiskuntaan positiivisesti. Yksi tavoista, joilla yritämme auttaa ihmisten suojelemisessa, on keskittyä työtapaturmien taajuudesta kertovaan LTCR-lukuumme4. Luku on tällä hetkellä 0,07, mikä on alan johtavaa tasoa, mutta tavoitteemme on pienentää sitä edelleen 0,02:een vuoteen 2030 mennessä. Teemme myös hartiavoimin töitä arvoketjussamme auttaaksemme turvaamaan ihmisoikeuksia riskiperusteisilla due diligence -prosesseilla5 ihmisoikeusriskien jäljittämiseksi, tunnistamiseksi, arvioimiseksi ja käsittelemiseksi.
Aiomme yhdessä samanhenkisten kumppaneiden kanssa julkistaa tulevan vuoden aikana uusia sosiaalisia ja ympäristöaloitteita, joiden tarkoituksena on auttaa suojelemaan ihmisiä ja ympäristöä. Viimeaikaisia esimerkkejä ovat taloudellinen ja muu tukemme Pelastakaa Lapset -yhdistyksen ja UNICEFin Ukraina-tuelle sekä yhteistyömme Girls Who Code -järjestön kanssa.
1 Tämä koskee kaikkia tuolloin valmistettavia malleja.
2 Tämä tarkoittaa, että ryhdymme toimenpiteisiin vaikutustemme välttämiseksi ja vähentämiseksi ja että osallistumme luonnon ennallistamiseen ja uudistamiseen siinä määrin, että se tasapainottaa positiivisesti negatiivisia vaikutuksiamme.
3 Tavoitteemme edistää luontopositiivisuutta tarkoittaa, että nettopositiivisuustavoitteemme lisäksi pyrimme jatkuvasti vähentämään negatiivista vaikutustamme vuoden 2021 lähtötasoon nähden.
4 Työtapaturmien taajuudesta kertovan LTCR-luvun määritelmä: vähintään yhden päivän sairausloman aiheuttaneiden ilmoitettujen työtapaturmien lukumäärä jaettuna työtunneilla ja kerrottuna 200 000:lla.
5 Maailmanlaajuisesti toteutetut riskiperusteiset due diligence -prosessit, joilla arvioidaan mahdollisia tai todellisia haitallisia vaikutuksia ja priorisoidaan toimia tunnistettujen ihmisoikeusloukkausten lopettamiseksi, ehkäisemiseksi, lieventämiseksi ja korjaamiseksi. Prosessien pitäisi täyttää EU:n tulevan yritysten kestävän kehityksen due diligence -direktiivin (CSDDD) ja ihmisoikeusohjelmamme vaatimukset. Tämä sisältää vastuullisten hankintojen hallintajärjestelmän, jonka tavoitteena on ottaa käyttöön muodollinen ja johdonmukainen prosessi ihmisoikeuksiin ja ympäristöön liittyvien riskien ennakoivaa hallintaa varten Volvo Carsin kaikkien tunnistettujen raaka-aineiden (RMOC) toimitusketjuissa.