Varoitus
Säätäkää kuljettajan istuin oikeaan ajoasentoon ennen ajon aloittamista, ei koskaan ajon aikana. Varmistakaa, että istuin on lukittu, jotta vältetään henkilövahingot mahdollisen kovan jarrutuksen tai onnettomuuden yhteydessä.
Etuistuimen niskatukien säätö
Säätäkää niskatuki henkilön pituuden mukaan siten, että se mahdollisuuksien mukaan peittää koko pään takaosan.
Korkeuden säätämiseksi pitää painike (ks. kuvaa) painaa sisään samanaikaisesti, kun tukea säädetään ylös tai alas.
Niskatuki voidaan säätää kolmeen eri asentoon.
Matkustajan istuimen selkänojan kääntäminen*
Etumatkustajan istuimen selkänoja voidaan kallistaa eteen pitkän tavaran kuormausta varten.
Työntäkää istuin mahdollisimman pitkälle taakse-/alaspäin.
Asettakaa selkänoja pystysuoraan asentoon.
Nostakaa selkänojan takapuolella olevia salpoja ja kääntäkää selkänojaa eteenpäin.
Työntäkää istuinta eteen siten, että niskatuki "lukkiutuu" hansikaslokeron alle.
Kääntäminen ylös tapahtuu päinvastaisessa järjestyksessä.
Varoitus
Älkää käyttäkö matkustajan istuimen takana olevaa paikkaa, tai takaistuimen keskipaikkaa, kun matkustajan etuistuimen selkänoja on käännettynä.
Varoitus
Tarttukaa selkänojaan ja varmistakaa, että se on kunnollisesti lukittu ylös kääntämisen jälkeen, henkilövahinkojen välttämiseksi mahdollisen kovan jarrutuksen tai onnettomuuden yhteydessä.