Toiminto voi alkaa toimia pimeässä ajamisen yhteydessä, kun auton nopeus on n. 20 km/h (noin 12 mph) tai suurempi. Toiminto voi ottaa myös katuvalaistuksen huomioon. Kun kameratunnistin ei enää havaitse vastaan tulevia tai edellä ajavia ajoneuvoja, kaukovalot sytytetään uudelleen muutaman sekunnin kuluttua.
Automaattisten kaukovalojen aktivointi
Automaattiset kaukovalot aktivoidaan ja deaktivoidaan kääntämällä vasemmanpuoleisen ohjauspylvään vipu asentoon . Kiertorengas palaa sitten takaisin asentoon . Kun automaattiset kaukovalot on aktivoitu, symboli palaa valkoisena kuljettajan näytössä. Kun kaukovalot on sytytetty, symboli palaa sinisenä.
Automaattisten kaukovalojen deaktivointi kaukovalojen ollessa päällä saa aikaan valaistuksen välittömän asettumisen lähivaloille.
Automaattisia kaukovaloja ei tarvitse aktivoida uudelleen joka kerta, kun auto käynnistetään.
Mukautuva toiminto
Jos autossa on LED1-valonheittimet*, automaattisissa kaukovaloissa on mukautuva toiminto2. Tällöin valokeila jatkaa, erona siihen, mitä tapahtuu tavanomaisessa himmennyksessä, valaisemista edelleen kaukovaloilla vastaan tulevan tai edessä olevan ajoneuvon molemmille puolille – vain suoraan ajoneuvoa kohti osoittava valokeilan osa himmennetään.
Jos kaukovalot on osittain himmennetty, ts. jos valokeila valaisee hieman voimakkaammin kuin lähivaloilla, kuljettajan näytössä palaa sinisenä symboli .
Moottoritiellä tai suurissa nopeuksissa järjestelmä voi vaihtaa mukautuvasta automaattiseen toimintaan.
Automaattisten kaukovalojen rajoitukset
Kameratunnistimella, johon toiminto perustuu, on tiettyjä rajoituksia.
Jos kuljettajan näytössä näytetään tämä symboli ja ilmoitus Aktiiviset kaukovalotTilapäisesti ei käytettävissä, vaihto kauko- ja lähivalojen välillä on tehtävä käsin. Symboli sammuu, kun ilmoitus esitetään.
Sama pätee, jos näytössä on tämä symboli ja ilmoitus Tuulilasin anturiAnturi tukossa, katso käyttöopasta.
Automaattiset kaukovalot voivat olla tilapäisesti pois käytöstä, esim. sumun ollessa tiheää tai sateen voimakasta. Kun automaattiset kaukovalot jälleen saadaan käyttöön, tai tuulilasin tunnistimet eivät enää ole tukossa, ilmoitus sammuu ja symboli syttyy.
Varoitus
Automaattiset kaukovalot ovat apuväline, jolla käytetään parhaita mahdollisia valoja suotuisissa olosuhteissa.
Kuljettajan vastuulla on aina vaihtaa käsin kauko- ja lähivalojen välillä, kun liikenne- tai sääolosuhteet sitä edellyttävät.